Etusivu > Teijo toiseksi Varsinais-Suomen vuoden kylä 2009 -kilpailussa

13.8.2009

Teijon kylä oli viime metreille saakka kilpailemassa Varsinais-Suomen vuoden kylä 2009 -tittelistä. Aivan voittoon asti Teijo ei yltänyt, vaan vuoden kylänä 2009 palkittiin Someron Häntälä. Maakunnallinen kylätoiminnan kattojärjestö Varsinais-Suomen Kylät ry valitsee vuosittain maakunnallisen vuoden kylän. Nyt tehtävä valinta oli järjestyksessään kahdeksas. Kunniamainintoja jaettiin kaksi: Salon Perniön Teijolle ja Kustavin Salminiitulle.

Vuoden 2009 -kilpailu käytiin teemalla "Kylä ja kunta - kehittämiskumppanit". Teemalla haluttiin korostaa kansalaistoiminnan ja -vaikuttamisen merkitystä - erityisesti kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tiimellyksessä. Samoin haluttiin nostaa esille malleja, miten erilaisissa asioissa kylä ja kunta voivat tehdä yhteistyötä: palvelujen tuottamisessa, infra-asioissa ja maankäytössä, hankkeissa ym.

Teijon alueen noin 400 asukkaan kyläalue on tehnyt tiivistä yhteistyötä entisen Perniön kunnan kanssa jo vuosikausia, mm. kahdessa EU-rahoitteisessa hankkeessa (Ruukkitien viitoitus, Salo-Strömma -pyöräilyreitti). Kylä on pitänyt säännöllisesti yhteyttä paikallisiin päättäjiin ja virkamiehiin ja tehnyt säännöllisesti erilaisia aloitteita saaden aikaan mm. kevyenliikenteen väylän. Teijon alue pyrkii jatkamaan samalla linjalla myös uudessa Suur-Salossa. Kylä on tehnyt myös Perniön kunnan kanssa erilaisia sopimuksia mm. erilaisten töiden tekemisestä sekä rakennusten ja maiden vuokrauksesta.

Someron Häntälässä Raatia miellytti erityisesti Häntälän aktiivinen asenne kylien yhteistoiminnassa Someron kaupungin kanssa. Kylä toimii Someron kylien neuvottelukunnassa, joka on kylien ja kaupungin yhteinen neuvotteluelin ja otti myös vetovastuun Someron kylien yhteisestä kyläsuunnitteluhankkeesta. Yhteydenpito kylän valtuutettuihin on tiivistä ja säännöllistä. Lisäksi Häntälän kyläyhdistys mm. huolehtii Häntälän notkojen luontopoluista Someron kaupungin kanssa tehdyllä sopimuksella.

Vuoden kylä -valinnan teki kahdeksanhenkinen raati, jossa oli edustus Varsinais-Suomen Kylät ry:stä, Varsinais-Suomen liitosta, Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksesta, Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry:stä, Suomen saaret ry:stä sekä Osuuspankista.


Lisätietoja Teijosta: Teijon alueen kylät pj. Tauno Kavén, 044-570 9989
Lisätietoja kilpailusta antaa Varsinais-Suomen kyläasiamies Tauno Linkoranta, 044-303 9990, tauno.linkoranta@vskylat.fi.