31.12.2009
Ruukin Avain - Vedenpaisumuksen aikaan
Kesäteatteria Mathildedalin ruukilla 16.-25.7.2010
Mathildedalin Ruukkitehtailla eteläisessä Salossa jo kahtena kesänä esitetty Ruukin Avain -kesäteatteri jatkuu ensi kesänä uudella näytelmällä. Johan Storgårdin kirjoittama ja ohjaama Ruukin Avain -trilogian osa II "Vedenpaisumuksen aikaan" on kertomus toiveista ja niiden täyttymisestä.
Vedenpaisumuksen aikaan kertoo 1800-luvun elämästä Teijon ruukilla. Suomi on Venäjän tsaarin vallan alla, eletään miehitysaikaa. Omaperäinen tiedemies Robert Bremer kehittelee teorioita maailman synnystä ja laskee uuden vedenpaisumuksen koittavan pian. Tätä varten rakennetaan satamaan arkki. Vedenpaisumusta ei kuitenkaan kuulu ja Jumalan armosta kiitollisena Bremer rakentaa tiluksilleen uuden, kauniin kirkon. Näytelmän vetonaulana on 1800-luvun mallin mukaan tehty perinnelaiva, joka saapuu Mathildedalin satamaan.
Tositapahtumiin perustuva näytelmä herättää eloon palasen Suomen teollista menneisyyttä. Idyllinen ruukkitehdasmiljöö luo esitykselle loistavat puitteet.
Ruukin Avain on monivuotiseksi suunniteltu projekti, jossa Teijon alueen vakituiset ja vapaa-ajan asukkaat sekä useat yhdistykset ovat yhdistäneet talkoovoimansa luodakseen aikamatkan alueen elämään. Kokonaisuuden ensimmäistä 1700-luvulle sijoittuvaa osaa Ruukin Avain - Aatelin aikaan esitettiin vuosina 2008-09. Kahtena seuraavana kesänä siirrytään siis ajassa eteenpäin. Kaikkiaan kolmen näytelmän kokonaisuudessa kukin osa sijoittuu omalle vuosisadalleen.
Vireäksi kehittynyt toiminta on organisoitu yhdistykseksi, joka kantaa nimeä Teijon alueen kesäteatteriyhdistys ry. Mukana yhteistyössä ovat Mathildedalin näytelmäkerho ry, Meri-Teijo Makasiinit Kulttuuriyhdistys ry, Teijon alueen kyläyhdistys ry ja Kiinteistö Oy Mathildedalin Ruukkitehtaat.
Ruukin Avain - Vedenpaisumuksen aikaan
Esitykset 16.-25.7.2010
Lippujen hinnat ennakkoon
Aikuiset 18 e, lapset (4 -16 -vuotiaat) 10 e. S-etukortilla 16 / 8 e. Alle 4 -vuotiaat ilmaiseksi.
Lippujen hinnat ovelta
Aikuiset 20 e, lapset (4 -16 -vuotiaat) 10 e. S-etukortilla 18 / 8 e. Alle 4 -vuotiaat ilmaiseksi.
Lisätietoja:
projektipäällikkö Krista Gustafsson, puh. 050 354 2487,
tiedottaja Tuula Sipilä, puh. 050 553 7102,